Hyvinvointi on ihmisen omissa käsissä ja valinnoissa.
Olen opiskellut solumineraaleja ja saanut diplomin vuonna 2011, kouluttajana Annukka Aarnio.
Biokemian ja 12 solumineraalin isä on saksalainen Dr. Schüssler (1821–1898). Hän toimi lääkärinä ja työnsä ohella omistautui tutkimustyölleen. Tutkien organismien kivennäisaineita, niiden määriä ja yhdisteitä. Hän tuli siihen tulokseen, että ihmiskehon yksittäisessä kudoksessa, elimissä ja niiden jokaisessa solussa löytyy aina useampien kivennäisaineiden yhdistelmä. Solun sisällä yhden tai useamman kivennäisaineen puutostila
johtaa kehon häiriötilaan, epätasapainoon ja niiden seurauksena sairauden syntyyn.
Solumineraaleissa olevat hierretyt kivennäisaineet ovat kehollemme tuttuja rakennusaineita ja välttämättömiä elimistömme optimaaliselle toiminnalle. Solumineraalien käyttömahdollisuudet ovat moninaiset, kuten terveyden vaaliminen, yleiskunnon kohentaminen, sairaustilojen ennaltaehkäisy, akuuttien ja kroonisten, niin fyysisten kuin psyykkistenkin terveydellisten ongelmien täydentävä hoito, sekä tukihoito monien muiden hoitomuotojen yhteydessä. Keski-Euroopassa solumineraalien uusi nousu oli 1990-luvulla ja jatkuu vahvana kasvuna edelleen. Yhä useammin vaihtoehtona hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
Tapaamisessamme teen puhtaista kasvoista kasvoanalyysin, josta solun puutostilat ilmenevät.